Nyt istutetaan kukkasipuleita

10.10.2024

Kukapa ei rakastaisi keväällä loistavia sipulikukkia? Pitkän, pimeän ja valkoisen talven jäljiltä niiden iloiset ja voimakkaat värit ovat kuin pieniä hymynaamoja jotka toivottavat uuden vuodenajan tervetulleeksi. Sipulikukkien avulla on helppo luoda näyttäviäkin kokonaisuuksia, ja erilaisia lajikkeita yhdistelemällä kukinta-ajasta saadaan todella pitkä.

Sipulikukkia istutetaan perinteisimmillään kukkapenkkien höysteeksi, mutta kasvupaikoiksi sopivat yhtä lailla puiden ja pensaiden aluset, ruukut ja kasvilavat. Osa sitkeimmistä sisseistä jaksaa kasvaa ja jopa levitä myös nurmipinnalla,  ja tällaisia ovat mm. krookukset, lumikellot, narsissit, idänsinililjat ja posliinihyasintit. Nurmialueen tulee kuitenkin olla sellainen jolla leikkuri saa levätä kevään ensimmäiset viikot, näin sipulikasvien varret saavat lakastua rauhassa kukinnan jälkeen.

Kukkasipuleita voi istuttaa niin pitkään kuin lapio ( tai rautakanki ) maahan pystyy. Tarkkaile siis sään kehitystä ja toimi viimeistään silloin kun talvi alkaa näyttää ensimmäisiä merkkejään. Valikoima on nyt hurjan laaja, ja uutuuksia löytyy sekä sekoitepakkausten että soololajikkeiden puolelta. Kurkkaappa vaikka ihania Festival-sarjan bokseja ( https://www.viherkauppa.fi/tuote/festival-party-30-kpl-lahjapakkaus/ ) ,lumoudu super-hienoista uutuustulppaaneista ( esim. ‘Double Sugar’  https://www.viherkauppa.fi/tuote/tulppaani-double-sugar-8-kpl/ tai ‘Wyndham’ https://www.viherkauppa.fi/tuote/tulppaani-wyndham-7-kpl/ ) tai kokeile kukkaniityille räätälöityä Bonte Berm-seosta ( https://www.viherkauppa.fi/tuote/niittysekoitus-sipuleita-bonte-berm/ ).