Kokeile talvivalkosipulia!

10.10.2024

Talvivalkosipulin kasvatus on helppoa, ja kun istutustyöt hoitaa kerralla kunnolla, syntyy satoa lähestulkoon itsestään.

Talvivalkosipuli istutetaan yleensä lokakuussa kun päivät vähitellen viilenevät mutta maa pysyy kuitenkin vielä istutuskunnossa eli sulana. Sipuleiden myyntikausi alkaa useimmiten jo syyskuussa, mutta tuolloin ostokset kannattaa vielä jemmata viileään ja odottaa rauhassa niin sanotusti parempia aikoja. Liian varhaiset istutuksen kun saattavat ponnistaa kasvuun jo ennen talvea!

Istutushommissa tärkeintä on huolellisen pohjatyön tekeminen, talvivalkosipulit kun arvostavat aurinkoista, ravinteikasta, kalkittua ja muhevaa kasvupaikkaa. Perinteinen kasvimaa sopii tarkoitukseen loistavasti, ja kun maata höystää reilulla kädellä esim. palaneella hevosenlantakompostilla ( tai muulla eloperäisellä lantakompostilla ), saadaan sellainen alusta jossa tämä herkku viihtyy.

Kynnet erotellaan toisistaan ja istutetaan riviin 15cm välein toisistaan noin 10cm syvyyteen kantapuoli alaspäin, riviväli saa olla 30-40cm. Vaikka kynsi näyttää istuttaessa pieneltä, tulee sille tarjota kunnon kasvutila. Talvivalkosipulin kohdalla sanonta “enemmän on enemmän” pitää kirjaimellisesti paikkansa: suurista kynsistä kasvaa suuria sipuleita, pienistä taas hieman vaatimattomampia.

Kevään tullen valkosipulimaalla näkyy nopeasti elon merkkejä, ja uusi kasvu ponnistaa vauhdilla kohti aurinkoa. Hyvin lannoitetussa maassa riittää voimaa pitkäksi aikaa, mutta jos varsissa näkyy jo kesäkuussa keltaisuutta, kannattaa viljelmälle antaa tehosteena esim. kanankakkakuuri. Äärimmäisen kuivina kesinä myös lisäkastelu edistää herkkusadon kasvua.

Lisäkastelun & mahdollisen lannoituksen ohella kesän hoitotoimiin kuuluu itusilmujen poisto. Itusilmut ovat hieman kukkanuppuja muistuttavia ‘palleroita’ jotka kehittyvät sipulivarsien kärkiin. Itusilmut hidastavat varsinaisen maanalaisen sadon kasvua, joten ne kannattaa suurimmaksi osaksi napsia pois. Kannattaa kuitenkin jättää kehittymään 1-2 itusilmua, sillä niiden avulla viljelmää on helppo laajentaa seuraavalle kaudelle.

Sadonkorjuun aika koittaa elo-syyskuussa kun kasvustojen alimmat lehdet kellastuvat. Homma kannattaa ajoittaa aurinkoiselle & kuivalle päivälle, sillä tällöin sipuleiden puhdistus mullasta onnistuu helposti esim. pehmeän harjan avulla. Sipulit ripustetaan varsineen kuivumaan kuivaan ja lämpimään paikkaan noin kuukaudeksi, jonka jälkeen varret typistetään n. 3cm mittaisiksi ja juuret leikataan pois. Kuivatut sipulit säilyvät huoneenlämmössä esim. verkko- tai paperipussissa jopa kuukausia. Isoimmat kynnet kannattaa tässä vaiheessa ottaa sivuun ja käyttää jälleen uuden sipulisadon aikaansaamiseen.

Lajikevalikoima on edelleen mainio, ja esim. kestosuosikki ‘Messidor’ ( https://www.viherkauppa.fi/tuote/talvivalkosipuli-messidor-1kpl/ ) antaa tasaisen sadon vuodesta toiseen. Kannattaa tutustua myös kauden uutuuksiin! ‘Lautrec’ ( https://www.viherkauppa.fi/tuote/talvivalkosipuli-lautrec-1kpl/ ) kypsyttää satonsa jo varhain ja toimii sen ansiosta erinomaisesti myös hieman pohjoisemmissa olosuhteissa.

Löydät koko tarjontamme Viherkaupan Istukassipulit-tuotekategoriasta, käyppä siis täyttämässä ostoskori ajankohtaisilla herkuilla täällä: https://www.viherkauppa.fi/tuoteryhma/istuta-ja-kylva/istukassipulit/